Aurinko Om

Olen kaupallisen- ja mediapuolen koulutuksen lisäksi Rentoutusohjaaja (SHY), jota voi toteuttaa yksilö- ja ryhmäohjauksena. Lisäksi olen harrastanut lähinnä rauhallisia joogatyylejä ja meditaatioita kaksikymmentä vuotta joinakin ajanjaksoina päivittäin, toisinaan tehden muun tyyppistä harjoittelua. Parhaillaan opiskelen Metsäkylpyohjaajaksi, joka on tietoisen läsnäolemisen kehittämistä ihmisen luonnollisessa ympäristössä, puiden siimeksessä. Metsäkylpyohjaukset sopivat esimerkiksi työyhteisöille ryhmäharjoituksena, josta voi saada inspiraation yksin rentoutumiseen työn lomassa. Puut ja metsä laskevat verenpainetta ja stressihormonitasoja tutkitusti jo 10:ssä minuutissa.

Kirjoittelen tänne helppoja ideoita, joilla voit katkaista arjen stressinousun ja laskea verenpainetta pitkin päivää. Jokainen työtä tekevä, oli se mitä tahansa, tarvitsee fyysistä vaihtelua päivän toiminnan lomassa. Jos pelkästään seisot, on hyvä istua sekä venyttää ja lepuuttaa selkää lattialla. Jos pelkästään istut, on hyvä nousta, venyttää vatsaa, etureisiä ja tehdä taaksepäin taivuksia.

Mieleen tulevan kiireen saa katkaistua samoilla keinoilla, että tekee välillä fyysisesti jotakin muuta. Toisinaan mieli kuitenkin askartelee edelleen työhön liittyvien kysymysten parissa eikä päästä irti.

Jos pelkäät tauon aikana unohtavasi tärkeitä asioita, kirjoita ne ylös, ennen kuin aloitat mielesi rentouttamisen. Mielen tyhjentäminen on kuitenkin luova tila, joten siinä voi syntyä ratkaisu johonkin pohtimaasi asiaan, vaikka unohtaisit sen hetkeksi kokonaan. Sillä tavalla luova mieli toimii, parhaiten hiukan ikävvystyneenä, jonka jälkeen alkaa uusi nousu.

Kun jonkun kuumeisen ajatuksen saa pois päästä, sen tuntee koko kehossa. Kieli rentoutuu ja samalla koko keho. Voit kokeilla suoraan stressaavassa tilanteessa kielen ja kasvojen rentouttamista. Se toimii yllättävän hyvin.

Ihanaa rentoilua sinulle!

Tarina Vauhkonen
Founder of Aurinkopaja

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close